229 vuorokautta. Sen verran aikaa on jo siitä kun minun pieni maailma romahti. Näyttää paljolta, tuntuu todella vähältä. En ole varmaan koskaan elämässäni tsempannut niin kuin olen näiden vuorokausien aikana. Koska maailmahan ei pysähdy. Suorittaminen ei lopu, ympärillä muut eivät odota, mitään ei voi siirtää loputtomiin ja joskus on kuitenkin kerättävä ne palaset.
Edelleen on päiviä kun ei tahdo kyetä nousemaan sängystä. On niin järjetön ikävä. Mutta sitä nousee, ja tsemppaa, eikä seuraava aamu välttämättä ole yhtään niin huono. Elämä jatkuu.
Rakkaus:
ps. Virittelen blogia sen verran, että lisäilen pienet kuulumiset kotisivujen puolelta tänne väliin ja linkitän blogin sivuille... Joskus näitä on täältä kivempi selailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti