Pinserit & lapset
(kirjoitettu 2011)
Kolmen pinserilikan lisäksi meidän omakotitaloa täällä Klaukkalassa asuttaa neljä ihmistä, joista puolet isoja ja toinen puoli ihania pieniä. Lapset eivät tiedä elämästä ilman koiria, Enni oli jo minulla kun esikoinen syntyi. Mieskään ei tiedä elämästä kanssani ilman koiria, koska ensin tuli Enni ja sitten vasta se mies. (Tämä järjestys on pätenyt aika monessa kohdassa vuosien varrella... )
Muistan haaveilleeni lapsena eläimistä, joita ei perheeseemme allergioiden takia voinut ottaa ja nyt nautin kun pääsen seuraamaan lasten kasvua koirien kanssa. Olen aivan vakuuttunut siitä, että vaikkei lasten arkeen omilleen muutettua koirat kuuluisikaan, ovat he eläinten myötä saaneet hyvin paljon oppia elämän tärkeimmistä asioista. Joskus naureskelen itsekseni, että rakastamisen, huolehtimisen, huomioon ottamisen ja läheisyyden rauhoittavan lämmön lisäksi meidän pinserineidit ovat opettaneet muksuille myös puolien pitämistä. Kun tulee elämässä jyrätyksi niin ei kun ylös vaan ja homma jatkuu.(Mies on varmaan oppinut - tai oppimassa pikkuhiljaa, vuodet kuluu - pinsereiltä myöskin yhden tärkeimmistä asioista: älä jätä ruokaa sohvapöydälle vahtimatta, nosta se ylemmäs. Meidän Enni se ei ole koskaan luopunut varastelusta... )
Lapset ovat tottuneet koiriin ja koirat lapsiin, eikä meillä onneksi ole ikinä ollut ongelmia tässä asiassa. Olen varovainen koiranomistaja ja vielä varovaisempi äiti, "en luota elukoihin tai kakaroihin" ja automaattisesti katsomassa kaikkien perään ja muistuttelemassa milloin mistäkin asiasta. Koirat laumana ja lapset eivät ikinä jää keskenään ilman aikuista ja joitain ns. turvatoimia olen kaikkiin koteihimme ja tähän arkeen kyhännyt, sen kummemmin niitä edes miettimättä: Koiraportti on ehdoton, meillä niitä on yksi erottamassa takkahuoneen ja oman työtilani muusta kodista. Muistan kun koiraa harkitseva kaverini totesi, ettei heille varmastikaan voi tulla pinseriä, koska tilaa kodissa ei portille oikein ole, porttihan on epämiellyttävä käytössä ja esteettisesti häiritsevä. Sanoin, ettei portti meillä ole mikään ongelma, eikä toisaalta varmastikaan missään lapsikoira-perheessä ehdottomuus. Itse vain koen, että se helpottaa arkeani suunnattomasti ja oman rennon olotilani vaikutukset muuhun perheeseen ovat selkeät. Koirille ja lapsille on ollut helppoa opettaa rajoja portin fyysisellä avulla. Koirat eivät meillä nuku juuri muualla kuin portin takana, eikä koirilla ole asiaa lasten sänkyihin kuin luvalla. Luita ei jätetä lojumaan koko kämppään, eikä lapsilla ole asiaa koirien ruokakupeille. Nyt isompina lapset saavat kyllä ruokkia koirat, antaa herkkuja ja kouluttaakin, mutta vielä menee pitkä aika, että saavat tehdä mitään noista ilman minua.
Pinseri on nopea liikkeissään, ja vaikka meidän nartutkin ovat jokainen joskus joutuneet kestämään hännästä nykäisyt ja miltä muoviauto tuntuu mäiskästynä pyllylle, eivät ne rajuja otteita kestä, eikä niiden todella tarvitse. Lapset ovat kokeneet, miltä nukkumasta yllätetyn hampaat käteen räppästynä tuntuvat ja vaikka ne muutamat tilanteet ovat opettaneet lapsia ja painuneet muistiin yllättävän hyvin, en silti halua, että koirat nukahtelevat pitkin kotiamme. Silloin kun tekee mieli vaipua hyvään uneen, sen voi tehdä omalla paikallaan kaikessa rauhassa.
"Sopiiko pinseri lapsiperheeseen?" - sitä on kysytty useastikin ja aikalailla tätä mieltä olen:
Pinseri sopii perheeseen, jossa on säännöt ja selkeät rajat. Joku rotu, mikä reagoi ympäristön äkkinäisiin tapahtumiin hitaammin, voisi sopia lapsiarkeen ehkä paremmin, mutta en missään nimessä ole sitä mieltä, että pinseri olisi sopimaton elämään lasten kanssa. Meillä kaikki kolme narttua ovat eriluonteisia ja niiden reagointikyvyissä ja toimimisessa isot erot. Terävyydessä ja purukynnyksessä on eroa. Lapsiin suhtautuminen on kaikilla kuitenkin samanlaista, tosin Enni ennen lapsia tulleena on näistä vähiten lasten huomiota haluava. Susu voisi elää päivästä toiseen pelkästään pikkutyyppien haleista nautiskellen ja Ruusa taas tuntuu tykkäilevän eniten tyyppien kanssa leikkimisestä. Toistan itseäni kirjottamalla tähän: olen varovainen äiti ja koiranomistaja, ylipäätään realisti, konflikteja mahdollisimman tarkasti välttelevä ihminen. Mielestäni on aikuisen ihmisen velvollisuus ymmärtää, ettei eläimeen voi koskaan täydellisesti luottaa. Niin kuin ei ihmiseenkään.
Muistan haaveilleeni lapsena eläimistä, joita ei perheeseemme allergioiden takia voinut ottaa ja nyt nautin kun pääsen seuraamaan lasten kasvua koirien kanssa. Olen aivan vakuuttunut siitä, että vaikkei lasten arkeen omilleen muutettua koirat kuuluisikaan, ovat he eläinten myötä saaneet hyvin paljon oppia elämän tärkeimmistä asioista. Joskus naureskelen itsekseni, että rakastamisen, huolehtimisen, huomioon ottamisen ja läheisyyden rauhoittavan lämmön lisäksi meidän pinserineidit ovat opettaneet muksuille myös puolien pitämistä. Kun tulee elämässä jyrätyksi niin ei kun ylös vaan ja homma jatkuu.(Mies on varmaan oppinut - tai oppimassa pikkuhiljaa, vuodet kuluu - pinsereiltä myöskin yhden tärkeimmistä asioista: älä jätä ruokaa sohvapöydälle vahtimatta, nosta se ylemmäs. Meidän Enni se ei ole koskaan luopunut varastelusta... )
Lapset ovat tottuneet koiriin ja koirat lapsiin, eikä meillä onneksi ole ikinä ollut ongelmia tässä asiassa. Olen varovainen koiranomistaja ja vielä varovaisempi äiti, "en luota elukoihin tai kakaroihin" ja automaattisesti katsomassa kaikkien perään ja muistuttelemassa milloin mistäkin asiasta. Koirat laumana ja lapset eivät ikinä jää keskenään ilman aikuista ja joitain ns. turvatoimia olen kaikkiin koteihimme ja tähän arkeen kyhännyt, sen kummemmin niitä edes miettimättä: Koiraportti on ehdoton, meillä niitä on yksi erottamassa takkahuoneen ja oman työtilani muusta kodista. Muistan kun koiraa harkitseva kaverini totesi, ettei heille varmastikaan voi tulla pinseriä, koska tilaa kodissa ei portille oikein ole, porttihan on epämiellyttävä käytössä ja esteettisesti häiritsevä. Sanoin, ettei portti meillä ole mikään ongelma, eikä toisaalta varmastikaan missään lapsikoira-perheessä ehdottomuus. Itse vain koen, että se helpottaa arkeani suunnattomasti ja oman rennon olotilani vaikutukset muuhun perheeseen ovat selkeät. Koirille ja lapsille on ollut helppoa opettaa rajoja portin fyysisellä avulla. Koirat eivät meillä nuku juuri muualla kuin portin takana, eikä koirilla ole asiaa lasten sänkyihin kuin luvalla. Luita ei jätetä lojumaan koko kämppään, eikä lapsilla ole asiaa koirien ruokakupeille. Nyt isompina lapset saavat kyllä ruokkia koirat, antaa herkkuja ja kouluttaakin, mutta vielä menee pitkä aika, että saavat tehdä mitään noista ilman minua.
Pinseri on nopea liikkeissään, ja vaikka meidän nartutkin ovat jokainen joskus joutuneet kestämään hännästä nykäisyt ja miltä muoviauto tuntuu mäiskästynä pyllylle, eivät ne rajuja otteita kestä, eikä niiden todella tarvitse. Lapset ovat kokeneet, miltä nukkumasta yllätetyn hampaat käteen räppästynä tuntuvat ja vaikka ne muutamat tilanteet ovat opettaneet lapsia ja painuneet muistiin yllättävän hyvin, en silti halua, että koirat nukahtelevat pitkin kotiamme. Silloin kun tekee mieli vaipua hyvään uneen, sen voi tehdä omalla paikallaan kaikessa rauhassa.
"Sopiiko pinseri lapsiperheeseen?" - sitä on kysytty useastikin ja aikalailla tätä mieltä olen:
Pinseri sopii perheeseen, jossa on säännöt ja selkeät rajat. Joku rotu, mikä reagoi ympäristön äkkinäisiin tapahtumiin hitaammin, voisi sopia lapsiarkeen ehkä paremmin, mutta en missään nimessä ole sitä mieltä, että pinseri olisi sopimaton elämään lasten kanssa. Meillä kaikki kolme narttua ovat eriluonteisia ja niiden reagointikyvyissä ja toimimisessa isot erot. Terävyydessä ja purukynnyksessä on eroa. Lapsiin suhtautuminen on kaikilla kuitenkin samanlaista, tosin Enni ennen lapsia tulleena on näistä vähiten lasten huomiota haluava. Susu voisi elää päivästä toiseen pelkästään pikkutyyppien haleista nautiskellen ja Ruusa taas tuntuu tykkäilevän eniten tyyppien kanssa leikkimisestä. Toistan itseäni kirjottamalla tähän: olen varovainen äiti ja koiranomistaja, ylipäätään realisti, konflikteja mahdollisimman tarkasti välttelevä ihminen. Mielestäni on aikuisen ihmisen velvollisuus ymmärtää, ettei eläimeen voi koskaan täydellisesti luottaa. Niin kuin ei ihmiseenkään.
Minä itse?
(kirjoitettu 2011)
(kirjoitettu 2011)
Kaverin kuvauksella: täysin pinsereihin hurahtanut hupakko. En tiedä kannattaako esittää vastalauseita, mutta oikeastaan en kyllä hurahtele, kiinnostun vain äärimmäisen lujaa! Koirat ovat mulle ensisijaisesti keino jaksaa muuta maailmaa, niillä on tärkeä rooli pääkoppani kasassa pitämisessä. En voi kuvitellakaan, että mummona puutarhaa hoitaessa mulla ei olisi pinserilaumaa, mitä huidella kukkapenkistä. Oon todella tykästyny tähän rotuun, ja vaikka en kasvattajaksi halua niin yhdistystouhuissa yritän parhaani mukaan auttaa, olla mukana tekemässä rodulle hyvää tulevaisuutta.
Koirat vievät vapaa-aikani. Rakas harrastus on tällä hetkellä valokuvaus, ehkä 1 kuva sadasta on muutakin kuin koiria. :)
Koirat vievät vapaa-aikani. Rakas harrastus on tällä hetkellä valokuvaus, ehkä 1 kuva sadasta on muutakin kuin koiria. :)
Tämä hetki
(kesäkuu 2014)
(kesäkuu 2014)
Enni nukkui pois ja perheessämme ei tunnu olevan - no ei olekaan - enää koiralaumaa. Äiti ja tytär olivat jonkin aikaa hieman hukassa, mutta nyt on arki normalisoitunut. Lapset ovat jo koululaisia, kaverit käyvät kylässä ja arjen kiireistä huolimatta elämä on jollain tavalla kovin seesteistä. Pieni kaipuu asuu talomme nurkissa, niin tulee varmasti olemaan pitkään, ellei aina. Ruusa on kasvanut (kääpiö se silti on) ja muuttunut huomattavasti rauhallisemmaksi. Se on jo vuoden verran hakeutunut aktiivisesti lasten seuraan muutakin kuin leikkimään, käpertynyt syleihin, nukahdellut salaa pienten sänkyjen peittoihin. Siltä on kadonnut vahtimisessakin isoin terä ja joskus menee päiviä, ennen kuin naapurin koiralauman aitapaukutukselle vaivaudutaan pärähtämään. Kovin on aikuisia koiria meillä.
Totuin tänne 4 vuotta sitten muutettuamme niin koirien "omalla puolellaan" nukkumiseen, että yhä edelleen ne tassuttavat iltaisin takkahuoneeseen portin taakse. Teen kotitoimistossa töitä, joten vietän aikalailla kaiken aikani koirien seurassa (suotakoon niille edes yön breikki musta), iltaisin treenejä, kaverilenkkejä... PinAgin hallituksessa olen yhä ja vapaa-aikaa saa kulumaan mukavasti tapahtumia ja treenejä suunnitellessa jne. Rakas harrastus, valokuvaus, hiipuu hetkittäin, mutta yritän herätellä sitä taas. Haaveilen uudesta koirasta, mutta olen ja aion olla kriittinen. Toivon, että pitkään kytenyt unelma uroksesta toteutuu vielä.
Kaikki on siis hyvin. Pinserit, me ihmiset, elämä.
Totuin tänne 4 vuotta sitten muutettuamme niin koirien "omalla puolellaan" nukkumiseen, että yhä edelleen ne tassuttavat iltaisin takkahuoneeseen portin taakse. Teen kotitoimistossa töitä, joten vietän aikalailla kaiken aikani koirien seurassa (suotakoon niille edes yön breikki musta), iltaisin treenejä, kaverilenkkejä... PinAgin hallituksessa olen yhä ja vapaa-aikaa saa kulumaan mukavasti tapahtumia ja treenejä suunnitellessa jne. Rakas harrastus, valokuvaus, hiipuu hetkittäin, mutta yritän herätellä sitä taas. Haaveilen uudesta koirasta, mutta olen ja aion olla kriittinen. Toivon, että pitkään kytenyt unelma uroksesta toteutuu vielä.
Kaikki on siis hyvin. Pinserit, me ihmiset, elämä.