Joulukiireiden keskellä hetki omaa kivaa

Pelastaa päivän kuin päivän. Ruusa on paras. <3

Kolmijalka

Argh, voehan Susu. Mulla on ekaa kertaa kolmijalkanen koira. Eilisestä asti vasta, ja viiden kilsan iltalenkin kulki melkein koko matkan paino jalalla, yhtään valittamatta. Aamupissatuksella oli jalka kokoajan ilmassa. Mitään kipupisteitä ei löydy mistään, vaikka kuinka sörkin ja väännän, hmmh. Ja ihan oma iloinen itsensä kotona, mitä nyt pomppii takajalka ylhäällä suurimman osan ajasta. 

Tällasissa tilanteissako kannatti huokasta syvään ja odotella muutama päivä, eikä rientää lekuriin käyttämään lapsiin tarkotettuja joulurahoja? Juu juu... Voisin pikkasen yrittää relata ja priorisoida taas. Koira ei kuole heti jalkakipuunsa, niin kuin en minäkään pääkipuuni. Stressi päällä. 

Nukkuvan Ruusan kiusaamista eilen (stressivainoharhasena katsoin, että onko silläkin joku pirun syylä alahuulessa, mutta ei sentään, pala - pigmenttiä - vaan uupuu):

omnom

Iltapalaa. Nätisti sovussa lohi-sika-nautaa, nappulaa, muna, pillerit ja lasten porkkanaraastejämät. Susu kiitti oksentamalla oman satsinsa lehmäntaljalleni... Ruusa onneks nautti osan sotkuista, ihmisen apuri.

Ei ollut eka kerta tässäkään kuussa kun ahmiva rouva yrjöö kaiken. Taidan laittaa sen nappulakuurille, ruokkia kahdesti/kolmesti päivässä ja tsekata auttaako. Jos ei niin kiroilen lisää.

ps. En jaksa pitää turhia kotisivuja enää, tänne me mahdutaan.

Vapaat tassut

Joskus vaan...

Sairastelujen syksy

Syksy kirmaa ohi yhtä reippaasti kuin aina. Arki on tänä vuonna kuitenkin huomattavasti rauhallisempaa kuin edellisinä, liekö isoin syy "äidin tottuminen lasten koulunkäyntiin" vai koiratreenien vähentyminen, ehkä kaikki yhdessä? Lasten harrastukset vie illoista osan, mutta hyvin monena hetkenä olen tuumaillut kotona yksikseni, että mitähemmettiätekis. Kivahan se on välillä vaan olla.

Rauhallisempi ei aina tarkoita stressivapaata. Ei... Ennin poismenosta alkanut tuskainen vuosi on tuonut naamaani kasan ryppyjä, kroppaan + 10 kiloa ja perhe-elämään normia enemmän painetta. Ei ole ollut hyvä vuosi. Toivottavasti se päättyisi pian ja nämä alla luetellut nyt jäisivät viimeisiksi.

Ruusalle ilmestyi juoksujen jälkeen patti nisän viereen. Katselin sitä aikani ja kun jatkoi kasvuaan, eikä kadonnut valeraskauden loputtua, käytiin poistattamassa. Hyvä näin, oli pahalaatuinen kasvain. Leikkaavan lääkärin ja patologin sanojen mukaan ei tarvitse nyt pelko persuksissa uusia odotella. Enkä aiokaan antaa itseni stressailla tätä. Nuori koira, joten viimeistään nyt kuitenkin varmistui se, ettei lisää pentuja tule. Terveyttä enemmän olen ollut pettynyt tiettyihin pelkoihin, joita koira on alkanut näyttämään. Lähipiiri tietääkin kaiken tuskailuni, kiitos kuuntelevista korvista ja tuntikausien keskusteluista. <3 Nyt on tällä hetkellä huomattavasti parempi fiilis.

Kauluri ei ole haitannut Ruttua mitenkään. Sukeltaa lenkin jälkeen itse siihen ja peuhaa, leikkii ja syö loistavasti siitä välläämättä. Jotain hyvää. :)

Möykkyä enemmän arkeen on vaikuttanut jalan nuoleminen. Etujalan "tauoton lutkutus" ilmestyi yhtäkkiä, juuri ennen kasvaimen leikkausta. Iho meni nopeasti huonoksi ja kinttu turposi. Ei ontumista, näkyviä kipuja, pelkkä stressaantunut nuoleminen. Antibiootit ollu nyt 6 viikkoa ja jalka hyvä. Pystyy elämään ilman kauluria ja meinaan jo huokaista. En ihan vielä. 

6 viikkoa sitten.

Nyt.

Susukin järkytti ihollaan. Nämä läikät ilmestyi ihan yhtäkkiä ja aloin jo maalailemaan mielessäni kaikenlaisia ihotulehduskierremurheita. Susua ei missään vaiheessa tuntunut häiritsevän ulkonäkönsä. Ei raaputellut itseään, tms. Käytiin lekurissa ihmettelemässä, otettiin näytteitä jne. Ei mitään. Ei yhtään mitään.  

Nyt karva taas kasvaa ja iho siisti. En ymmärrä mikä yhtäkkinen reaktio johonkin. Koirat söi salaa muutaman kilon pähkinöitä ja Ruusalla oli se kasvain, siinä ne "normista poikkeavat"... 

Samaan syssyyn - ja samaan konkurssiin - lohkesi Susulta vielä hammas. Käydään se ensi viikolla poistattamassa ja samalla ekaa kertaa myös siistitään suu muuten. Toivottavasti sieltä ei mitään sen kummempia löydy. Ehkä tämä sairastelukierre tähän katkeaisi. Gotta hope. :)

Kaiken tämän keskellä ei ole hirvittävästi huvittanut valokuvata (vaikka niin todella oli tänä syksynä tarkoitus), jotain kuitenkin.