torstai 26. kesäkuuta 2014

Muutamin kuvin rento keskikesän juhlammekin

 


 


















Oli rento reissu porukalla. Lapset ovat vähän huomaamatta kasvaneet... Touhusivat omiaan ja sain itse lepuutella mieltä. Yllättävää oli, että Ruusan tärpit menikin nopeasti ohi ja mökillä ei osoittautunut minkäänlaista kiinnostusta kadota maisemista. Tai no, mitä se yllättämään, pihaan ei kirmannut irtouroksia, joten rauha oli maassa. Vahtimatta ei koiria (nytkään) toki jätetty.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Arki...

Sainpas lisäiltyä vuoden alkupuoliskon merkinnät. Samalla pieni blogipäivitys oikealle. Hui miten paljon nahka-blogeja... Ei niistä nyt sen enempää, kunhan kurkin ja vähän haaveilen.

Likkojen kanssa normi-arkea. Tänään parin tunnin eksymismetsäilyt Nurmijärvellä, hyvä kun ehdittiin poika treeneistä hakea. Tuli myös kuuma! Voisko sittenkin tulla vielä kesä? Henkkoht en kaipaa mitään todellisia helteitä, en ainakaan ennen mökkilaiturille pääsyä. Koiratkin ulkoilevat tyytyväisinä melkein säässä kuin säässä. Nyt kun Enni uupuu niin sitä huomaa, että nämä kaksi ovat monessakin mielessä ihan Koiria. Ei Pinsereitä.

Susulla on vähän sellasia mummo-oireita. Luulee hetkittäin saavansa tehdä mitä tahansa ja mm. iltapala tulisi tarjoilla välittömästi päivän pitkän lenkin jälkeen. Ihan sama onko lenkki tehty neljältä päivällä. Ruoka kuuluu saada heti. Tänään meinas mennä oma kuppi nurin ja pärähdin mummelin omalle paikalleen portin taakse pariks tunniks...

Ruusan juoksut loppumassa, nämä olivatkin kovin pikaiset. Tänään se vähän jo tarjoili sivulletuloa ja temppuja (pari viikkoa pysytellyt omissa oloissaan). Jospa tähän viikkoon mahduttaisi vielä vähän tokoilua (ohjatut treenit kesätauolla) ja ensi viikkoon sitten agia.

Elokuussa on leiri! Oon melkein ylpeä, että saatiin näinkin ajoissa ilmoittautuminen auki (ihan totta, pahoittelut kun kesti): 


Voidaanko jo mennä lenkille?

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Elämä

229 vuorokautta. Sen verran aikaa on jo siitä kun minun pieni maailma romahti. Näyttää paljolta, tuntuu todella vähältä. En ole varmaan koskaan elämässäni tsempannut niin kuin olen näiden vuorokausien aikana. Koska maailmahan ei pysähdy. Suorittaminen ei lopu, ympärillä muut eivät odota, mitään ei voi siirtää loputtomiin ja joskus on kuitenkin kerättävä ne palaset. 

Edelleen on päiviä kun ei tahdo kyetä nousemaan sängystä. On niin järjetön ikävä. Mutta sitä nousee, ja tsemppaa, eikä seuraava aamu välttämättä ole yhtään niin huono. Elämä jatkuu.

Rakkaus:

ps. Virittelen blogia sen verran, että lisäilen pienet kuulumiset kotisivujen puolelta tänne väliin ja linkitän blogin sivuille... Joskus näitä on täältä kivempi selailla.